Hetken rauhaa?

Arthur päätti luopua keskustelemisesta tältä illalta. Kielo-Braginski-yhdistelmä oli jo riittävän paha, ja Kielon kommentti hänelle oli haavoittanut Britin itsetuntoa. Poika tarttui taas läksyihinsä ja alkoi pakertaa, kuitenkin vilkuillen varovasti vuoroin Kieloa, vuoroin Ivania siltä varalta, että olisi turvallisempaa poistua makuuhuoneisiin tilanteen tieltä.

"Minusta tuntuu, että minun pitäisi kaiskesta huolimatta jutella kanssasi kahden kesken", Ivan lisäsi hymyillen ja mielessä kyti jo pieni ajatus toisen hakkaamisesta, mutta se oli lähinnä vain mielikuvilla herkuttelua, hän kun ei halunnut riskeerata pitkään jonotettua opiskelupaikkaansa täällä. Joten odotettavissa oli, että keskustelu jatkuisi samanlaisena kunnes jompikumpi saisi tarpeekseen. Jos se olisi Kielo - no, hän varmaankin vain lähtisi, kuka tietää? Ja jos Ivan, hän todennäköisesti toteuttaisi ajatuksensa. Kun sitä vähän pdempään mietti, niin miksi hänet ulos heitettäisiin kesken lukukauden? Ja muutenkin ei opiskeluvuosia ollut jäljellä enää paljonkaan.

"Oi, tietysti. Yllättävän moni haluaisi nykyään jutella kanssani kahden kesken. Yllättävää tai ei, niin sinä kyllä olet ainoa jolle kyseisen kunnian olen suonut" Kielo vastasi virnistäen pilkallisesti. "Mutta kuten jo aikaisemmin totesin minulla on parempaakin..tai no, itseasiassa muuta tekemistä tänään kuin jutella sinun kanssasi kahden kesken" tyttö hymyili muka pahoitellen.

Arthur pohti, pitäisikö hänen sanoa jotain vaiko ei. Hetken tilannetta analysoituaan, poika kuitenkin totesi suunsa avaamisen mahdollisesti jopa hengenvaaralliseksi, ja tyytyi toivomaan etti kukaan muukaan heittäisi veiviään.

Venäjä kallisti hiukan päätään hymyillen, askien sitten kirjan sivuun ja nousten ylös.
"Luulen, että tulet silti puhumaan kanssani", hän sanoi hyväntahtoisesti, käveli toisen luo, tarttui tätä kädestä, riuhtaisi tytön ylös ja marssitti sitten käytävään. Siellä hän pysähtyi ja kääntyi Kieloon päin yhtä hymyileväisenä kuin aina.
"Haulaisitko toistaa kaiken, mitä sanoit sisällä?"

Kielo ei vaivautunut pistämään vastaan, kun Ivan tuli repimään hänet ylös tuolista raahaten tytön oleskeluhuoneen ulkopuolelle. Pojan kääntyessä Kieloa kohden käytävässä tyttö vastasi pojan hymyyn muka viattomalla virneellä. "Voi, miksi minä niin tekisin? Kuulit kyllä mitä minä sanoin paitsi tietysti, jos olet kuuro tai idiootti" Kielo piruili katsoen poikaa suoraan silmiin. "Ja oliko siinä kaikki vai oletko pehmennyt?" vaaleaverikkö kysyi kulmat koholla yrittäen pitää pokerinaamansa.Tyttö suorastaan kaivoi omaa hautaansa. Hän yritti härnätä ja kiusoitella Ivania parhaansa mukaan vain ainoastaan sen takia, että tyttö nautti siitä kovasti.

Arthur huokaisi. Keilo selvästi leikitteli hengellään ja varmasti raivostuisi jos poika sotkeentuisi asiaan. Sitäpaitsi, Arthurista alkoi tuntua, että se pienikin ystävällisyys mitä Kielo oli osoittanut ei ollutkaan tarkoittanut mitään. Poika alkoi hiljaa vaipua masentavan alakulon syliin, antaen kirjansa valua lattialle.