Hetken rauhaa?

Arthur oli melkein liian väsynyt liikkuakseen, saatikaan aloittaakseen läksyjen tekemistä. Päivä oli tuntunut jotenkin turhan raskaalta, ja kaiken lisäksi ne hemmetin Rohkelikot olivat taas hyppineet nenille oikein olan takaa. Onneksi Kalkaros oli sattunut paikalle ja jaellut jälki-istuntoja niitä ansaitseville idiooteille. Silti, britin päivä oli ollut uuvuttava, ja poika halusi nyt vain istua rauhassa pehemällä sohvalla ja antaa tehtävien olla vielä jonkun aikaa. Ilta oli vielä nuori, joten ehtisi läksyt tehdä hieman myöhemminkin. Nyt olisi muutenkin otollinen hetki levätä, kun Luihuisten oleskeluhuone oli täysin autio häntä itseään lukuunottamatta.

//Kaikki Luihuiset mua häiritsemään :3//

Vaaleahiuksinen tyttö huokaisi syvään. Hänellä oli hermot kireällä, kun ei ollut taaskaan saanut lukea rauhassa. Ei edes kirjastossa, sillä Rohkelikot olivat änkeneet sinne metelöimään ja riehumaan. Kielo naksautti niskansa ja astui sisään Luihuisten oleskeluhuoneeseen. Tyttö pisti merkille Arthurin, mutta oli liian kireällä tuulella ettei jaksanut etsiä muutakaan paikkaa lukea ja niinpä hän istui tyynesti nojatuolille ikkunan viereen kaivaen kirjansa esille ja jatkaen lukemista.


//Ahahah, you get what you deserve. Bwuahahah... Juu ei mitään //

Arthur ei voinut olla huomaamatta toisen henkilön saapumista oleskeluhuoneeseen, ja nosti aavistuksen verran päätään nähdäkseen kuka tulija oli. Poika ei voinut estää pientä punaa nousemasta kasvoilleen kun henkilö paljastui Kieloksi. Britti ei ikinä kehtaisi myöntää asiaa kenellekkään, mutta hän tiesi ihastuneensa tyttöön. Arthur yritti parhaansa mukaan tekeytyä huomaamattomaksi niin, että Kielo näkisi hänen paremman puolensa, mutta tajusi sitten ajatuksen olevan naurettava ja yritti vain näyttää paremman puoliskosa ruumiistaan.

//Rupeen nyt parittaan näitä kun Alfred katosi //

Kielo yritti keskittyä lukemiseen, mutta huomatessaan lukeneensa saman lauseen viiteen kertaan sisäistämättä sen sisältöä, hän luovutti. Hän ei kyennyt keskittymään hartioidensa kireyden aiheuttaman päänsäryn takia ja hän antoikin kirjan valahtaa kiinnin samalla sulkien silmänsä ja hieroen ohimoitansa. Tyttö ei kiinnittänyt Arthuriin huomiota vaan pikemminkin jopa unohti tämän olemassa olon huoneessa keskittyessään lievittämään päänsärkyään.


// xDDDDDD ihan vapaasti //

Arthur tarkkaili salaa Kieloa, tai ainakin toivoi onnistuvansa tekemään tämän huomaamatta. Hän yritti pitää silmiään mahdollisimman usein kiinni, ja vilkuili tyttöä kääntämättä kasvojaan häntä kohti. Toisaalta, Kielo oli äärimmäisen tarkkaavainen, ja Arthur odotti jäävänsä kiinni hetkenä minä hyvänsä. Aikansa katseltuaan poika kuitenkin tajusi, ettei Kielo huomannut mitään, tai ei vain sanonut asiasta mitään, mikä ei ollut lainkaan tytön tapaista. Tarkemmin katsottuna, hän näytti väsyneeltä, ja Arthur epäili hetken, pitäisikö hänen sanoa jotain vai ei. Miettiminen kuitenkin päättyi nopeasti, sillä Britti onnistui vahingossa tiputtamaan yhden kirjoistaan lattialle.

Ääni, jonka pojan kirjan putoaminen lattialle sai aikaan, aiheutti Kielolle pistävän hetkellisen kivun ja tämä kirosi vahingossa hiljaa ääneen. "Et sitten millään voisi olla hiljempaa?" tyttö tokaisi kireällä äänellä pojalle pidellen päätään. Hän ei edes katsahtanut Arthuriin vaan piti silmänsä kiinni toivoen, että päänsärky menisi pian ohi.

Arthur melkein kirosi ääneen, mutta onnistui pitämään suunsa kiinni. Miten hän osasikaan olla niin kömpelö juur väärällä hetkellä? Toisaalta, Kielo olisi tuskin vastannut minkäälaisiin kysymyksiin yhtään sen suopeammin. Poika otti kirjansa lattialta ja laittoi sen pöydälle, jolta se tuskin putoaisi.

"Minä... Anteeksi." Britti mutisi naama punaisena, yrittäen palata rennon oloisesti lepoasentoonsa. Miksi hyvän vaikutelman antaminen oli niin vaikeaa?

Kielo vilkaisi Arthuria kulmiensa alta kuullessaan tämän mutisevan. Tyttö oli odottanut saavansa vastaukseksi vain käskyn olla itse hiljaa, sillä olihan poika kuitenkin häntä vanhempi. Tyttö tyytyi tuhahtamaan vastaukseksi ja yritti olla välittämättä särystä. Hän nojasi tuolinsa selkämykseen kääntäen katseensa samalla ulos ikkunasta. Hän huokaisi hiljaa ja uppoutui ajatuksiinsa.

Peli tuntui jo menetetyltä, joten Arthur päätti vain alkaa tekemään läksyjään, sillä niitä loppujen lopuksi riitti, melkeinpä yli pojan omien tarpeitten. Laskien kaikki kirjansa ja muut tavaransa pöydälle, Britti avasi ensimmäisen, ja hapuili pergamentin siivua. Poika huokaisi ääneen, sillä liemitunnilta oli tullut läksyksi kirjoittaa erityispitkä essee onnea tuottavista liemistä ja niiden haittavaikutuksista. Onneksi sentään kaikille Rohkelikoille oli annettu lisätehtävä, joten pahemminkin olisivat asiat voineet olla. Ei kai auttanut muu kuin tarttua töihin. Jälleen huokaisten, Arthur alkoi raapia lauseita pergamentille sulkakynällään, toivoen, ettei ääni ärsyttänyt Kieloa.

// liemet/liemitunnilta //

Kielo herkesi ajatuksistaan kuullessaan Arthurin kirjoittamisen. Tyttö vilkaisi poikaa huomaamattomasti ja hetken ajan hänen kasvoillaan saattoi jopa nähdä pienen hymyn poikasen. Hän hymyili pienesti kääntäessään katseensa sulkeutuneeseen kirjaansa ja alkoi etsiä kohtaa johon oli jäänyt. Hän selasi sivuja ja löytäessään oikean kohdan hän esitti alkavansa lukea, mutta tosiasiassa hän mietti jotain aivan muuta. Hän ei ikinä, ei ikinä, tunnustaisi kenellekään, ei edes itselleen omistavansa minkäänlaisia tunteita! Ja mikä pahinta, Kielon päässä ei tuntunut liikkuvan mikään muu kuin Arthur. Se ei voisi mitenkään olla mahdollista. Ei mitenk... Hetkinen, voisiko sittenkin olla, että vaaleaverikkö tuntisi jonkin asteista vetoa Luihuispoikaa kohtaan?

Aikansa kirjoitettuaan, Arthur oli saanut aikaiseksi tyydyttävän ja tarpeeksi pitkän esseen johon oli oikeastaan suhteellisen tyytyväinen. Kaikenlisäksi, Kalkarokselle kelpaisi hieman huonompikin, kun kyseessä oli Luihuinen joka pärjäsi tuntityöskentelyssä moitteettomasti ja joka yleensä kirjoitti parempia esseitä. Britti laittoi kirjat pois, ja oli ottamassa seuraavia esiin, kun sattui katsahtamaan Kieloon. Hetkeksi poika jäätyi, sillä hän kuvitteli kohdanneensa tytön katseen ja että tämä olisi jopa hymyillyt, mutta ravisti sitten päätään selkiyttääkseen ajatuksensa. Kieloko olisi hymyillyt hänelle? Ei koskaan. Ajatus kuitenkin synnytti lämpöisen tunteen pojan sisällä, ja Arthur tiesi kyllä mistä oli kyse, muttei ollut varma, halusiko hän itsekään hyväksyä sitä.

Kielo kirosi mielessään ja yritti saada ajatukset takaisin kirjaansa, pois Arthurista. Tyttö havaitsi sen kuitenkin niin vaikeaksi, että kirosi tällä kertaa ääneen keräten tavaransa ja kadoten nopeasti tyttöjen makuusaliin. Tyttö heitti laukkunsa sängylleen ja tukahdutti huutonsa. "Tämä ei voi...korjaan, tämä ei todellakaan ole todellista! Se ei ole totta! Ei ole!" Kielo sätti itseänsä ja pamautti nyrkkinsä seinään. Yleensä tyttö oli rauhallisuuden ja kylmyyden perikuva, mutta nyt hän menetti pahemman kerran itsehillintänsä. "Okei, nyt sinä rauhoitut. Ei ole mitään hätää, ei ole mitään tunteita, joten et voi olla....Hemmetti, olen sekoamassa, puhun itsekseni! Argh!" . Vaaleaverikkö hengitti muutaman kerran syvään pakottaen itsensä rauhoittumaan. Kun Kielo koki olevansa tarpeeksi rauhoittunut ja kykenevä pitämään kulissit pystyssä, hän keräsi läksy tarvikkeensa ja palasi takaisin oleskeluhuoneeseen. Hän istui samalle tuolille ikkunan viereen mistä hän vain hetki sitten oli noussut. Tyttö päätti tehdä ensiksi loitsutunnilta saamansa esseen, sillä hän oli hyvä kyseisessä aineessa ja saisi tehtävän nopeasti valmiiksi.

Arthur jatkoi läksy-urakkaansa muodonmuutoksista saadulla tehtävällä, toivoen että saisi jotakin tyydyttävää aikaiseksi, tosin poika oli kyseisessä aineessä erittäin hyvä, ja se, että hän tuottaisi jotakin huonoa tehtäväksi, olisi äärimmäisen epätodennäköistä. Britin keskittyminen tosin herpaantui hetkeksi, kun Kielo lähti huoneestä. Hän huokaisi ajatellen, että sulkakynän raapiminen pergamenttia vasten olisi sittenkin häirinnyt tyttöä, mutta antoi sitten ajatustensa olla ja jatkoi tehtävien parissa pakertamista. Onneksi poika oli kyseisessä oppiaineessa hyvä, sillä muutoin keskittyminen saattaisi osoittautua vaikeaksi tässä tilanteessa. Pojan sydän kuitenkin hypähti tämän kurkkuun tytön palatessa oleskeluhuoneeseen. Ehkä tästä saattaisi vielä kehkeytyä jotakin hyvää.

Kielo otti pergamenttinsa ja sulkakynänsä alkaen raapustamaan loitsuesseetään. Hän yritti olla pitämättä taukoja kirjoittamisesta, koska tiesi ajatustensa lähtevän harhailemaan muuten. Saatuaan esseensä valmiiksi Kielo vaihtoi numerologian tehtävään. Tyttö ei ollut kovin hyvä aineessa eikä hän tajunnut miksi oli koskaan edes valinnut kyseisen aineen. Hän huokaisi toivottomana sillä tiesi ettei tulisi saamaan tehtävää valmiiksi seuraavaksi päiväksi. "Taitaa tulla uneton yö...taas" tyttö mutisi hiljaa itsekseen. Kielo oli nukkunut jo melkein viikon ajan huonosti ja aina vain lyhyitä pätkiä kerrallaan. Muutamana yönä tyttö ei ollut saanut unta ollenkaan ja hän oli päättänyt lähteä kävelemään ulos paremman tekemisen puutteessa. Pahaksi onneksi tyttö oli törmännyt professori McGarmiwaan, joka oli antanut tytölle rangaistukseksi viikon jälki-istuntoa. Niinpä Kielon illat kuluivatkin pääsääntöisesti erinäisiä töitä tehden ja yleensä vasta myöhään illalla häntä valvova Voro päästi tytön menemään. Tietysti tämä väsytti tyttöä paljon, mutta koska hänellä ei ollut päivällä aikaa tehdä läksyjä tämä joutui tekemään niitä iltamyöhään, mikä ei tehnyt Kielon vuorokaudenaika rytmille hyvää.

Arthur vilkuili Kieloa vähän väliä, ja muodonmuutoksen tehtävien tekemiseen kului vähintäänkin kaksinkertainen aika verrattuna siihen, miten paljon aikaa poika olisi niihin kuluttanut tavllisissa olosuhteissa. Onneksi poika sentään tarkasti kokoajan kirjoittamaansa, sillä olisi todella noloa palauttaa tehtäviä joissa lukisi Kielo siellä täällä. Omituisista virheistään huolimatta Britti yritti edelleen kieltää tunteitaan tyttöä kohtaan ja keskittyi parhaansa mukaan läksyihinsä. Loppujen lopuksi pojan oli pakko luovuttaa, kun kirjoittamisesta ei meinannut tulla mitään. Arthur päätti lepäillä vielä ja tehdä tehtävänsä loppuun Kielon lähdettyä.

Kielo selasi kirjaansa toivoen löytävänsä jotain apua tehtäväänsä, mutta ei onnistunut löytämään mitään. "Hemmetti!" hän kirosi heittäen tavaransa turhautuneena lattialle. Tyttö ei jaksanut edes välittää, kun mustepullo rikkoutui ja alkoi tahraamaan hänen kirjojaan. Kielo huokaisi ja peitti kasvonsa käsillään pudistellen turhautuneesti päätään.

Lepäämisestä ei kuitenkaan tullut mitään Kielon saadessa kohtauksen, tai ainakin siltä se kuulosti. Arthur nosti päätään ja näki pienimuotoisen mustesotkun minkä tyttö oli saanut aikaiseksi, ja päätti, että nyt hänen olisi aika esitellä Brittiherrasmies-puoltaan, miellytti se sitten Kieloa tai ei. Poika nousi tuolistaan ja alkoi kuivaamaan mustetta kirjoista ja pöydältä, nostellen puhtaita kirjoja pois tuhon tieltä. Hän ei kuitenkaan uskaltanut koskea tyttöön tarkistaakseen, oliko tämä saanutosansa musteesta, joten päätti kysyä asiaa, peläten kuitenkin saavansa vain huutoa.

"Oletko kunnossa? Kaatuiko päällesi mustetta? Tiedän loitsun jolla sen saa pois..." Arthur nieleskeli hermostuneena, odottaen ja peläten pahinta.

Tyttö nosti katseensa suoraan poikaan. " 'Olenko kunnossa?' Näytänkö muka siltä, että olisin?!" Kielon ääni nousi aste asteelta lauseen loppua kohden. Hänellä oli hermot kireällä, hän oli väsynyt ja ennen kaikkea hän oli turhautunut. Hän ei tiennyt miten hänen pitäisi suhtautua asiaan saatika siihen, että hänellä oli tunteita Arthuria kohtaan. Ja nyt kyseinen poika seisoi hänen edessään siivoten Kielon itsensä aiheuttamat sotkut ja kysyen oliko tyttö kunnossa. "Miksi edes välität? Olen kylmä ja tunteeton ja lisäksi sinua nuorempi. Puhumattakaan siitä, että olet Luihuinen! Oletko hullu?" Kielo puhui nopeasti lähennellen hysterian rajoja.

Arthur lakkasi välittömästi siivoamasta Kielon tiuskiessa hänelle. Jos tyttö ei kerran halunnut hänen apuaan, ei hän turhaan haaskaisi tähän aikaakaan. Tuskin hän kuitenkaan saisi itsensä näyttämään yhtään sen paremmalta tytön silmissä. Hän käveli rauhallisesti takaisin paikalleen ja istui tuolille, napaten kirjan pöydältä. Poika avasi sen, ja juuri kun oli aloittamassa lukemista, nosti kasvonsa katsoakseen Kieloa.

"Ei sitten. Ajattelin vain helpottaa elämääsi, mutta kun et halua, niin turha pyytää enää."

Vaikka Britti esitti kylmää, ilkeää itseään, hänen sisällään kuohui, ja poika oli hermostunut kuin olisi ollut aritmetiikan kokeessa. Hyvä ettei hän hikoillut liiemmin paineen alla...

Pakottaen itsensä rauhoittumaan ja saamaan äänentasonsa normaaliksi, Kielo kääntyi katsomaan poikaa ja naurahti sarkastisesti. "Pyysinkö minä muka apua?" tyttö sanoi hitaasti painottaen jokaista tavua erikseen. "En todellakaan. Minä en kaipaa apua. En koskaan enkä keneltäkään. Vaikka kyseessä olisit sinä" , hän sanoi nousten ylös tuolilta ja kävellen suoraan Arthurin eteen ja nosti tämän leukaa kädellään, jotta saisi pojan katsomaan suoraan Kielon silmiin. "Mutta koska kyseessä olet sinä teen poikkeuksen sillä en yleensä käyttäydy näin. Anteeksi, että huusin sinulle" vaaleaverikkö sanoi hitaasti ja yllättävän lempeästi, mikä heijastui hänen katseessaan. "Mutta älä luule, että tämä toistuisi" hän kuitenkin lisäsi ennen kuin päästi irti ja käveli takaisin huoneen toiselle laidalle alkaen kerätä tavaroitaan kasaan.

// Älkää purko! ´_` //

Samassa Luihuisten oleskeluhuoneen ovi lämähti auki ja sieltä asui sisään hymyilevä venäläinen, jonka iloinen ilme kuitenkin muuttui hämmentyneeksi hänen aistiessaan kylmän tunnelman huoneessa, joka melkeimpä nosti niskakarvat pystyyn. Hymy kuitenkin palasi nopeasti huulille ja hän käveli huoneen keskellä olevaan nojatuoliin ja istahti siihen, nostaen syliinsä kirjan Квиддич сквозь века (Huispaus kautta aikojen) ja alkoi selata sitä, kunnes löysi haluamansa sivun numeron. Hän aloitti lukemisen ja uppoutui pian kirjan lukuun ryhmyjen ominaisuuksista ja erilaisista kierrelyönneistä, joilla saattoi murskata voimakkuudesta riippuen vastustajan ranteen tai pilata koko käsivarren, kunnes painostava hiljaisuus alkoi häiritä ja hän huomasi, ettei saanut enää sen takia tekstistä selvää. Se ikään kuin lipui pään läpi jättämättä minkäänlaista jälkeä olemassaolostaan. Venäläinen kohotti kysyvästi katseensa kaksikkoon.
"Mikä teillä on?" hän kysyi ymmällään.

//Ei purra~ Hyvä vaan kun saatiin uusi pelaaja owo//

Arthur hyytyi täysin. Puolet Kielon sanomisista oli aivan odotettavissa, mutta tyttö oli sanonut jotakin ystävällistä kaiken sen haukkumisen lomassa. Ajatukset poukkoilivat hullun lailla Britin aivoissa, suurin osa löytämättä sopivaa yhtymäkohtaa. Viimein eräs aivoaalto yhdistyi toiseen, ja poika tajusi mahdollisuutensa juuri nousseen. Saman tien hän myös aavisteli, että olisi turha yrittää jatkaa enää tänä iltana, tai kaikki mikä oli jo saavutettu valuisi hukkaan. Juuri kun Arthur mietti mitä sanoisi, vieras ääni tunkeutui hänen tajuntaansa. Se oli Ivan, suhteellisen pelätty seitsemäsluokkalainen. Eihän Arthur varsinaisesti häntä pelännyt, mutta varoi silti suututtamasta Venäläistä.

"Meilläkö? Ei kai mikään." poika vastasi Luihuisen kysymykseen, ja katsahti Kieloon epävarmasti.

//Heheh, mukava vaan saada uutta porukkaa //

Kielo lopetti puuhansa huomatessaan Ivanin saapuneen oleskeluhuoneeseen. "Mahtavaa..." hän mutisi itsekseen. Tyttö hymähti kääntyen hitaasti kannoillaan katsomaan poikia. "Ensinnäkin, se asia ei kuulu sinulle Braginski" Kielo sanoi venäläiselle viileästi. "Ja toisekseen, Arthur, suosittelen sinua hankkimaan reilusti enemmän itseluottamusta" vaaleaverikkö jatkoi tuttuun tapaansa. Saatuaan sanottua asiansa hän päätti sittenkin jäädä oleskeluhuoneeseen seuraamaan tilanteen kehittymistä. Kielo nappasi kirjan takaisin käteensä pöydältä mihin oli sen laskenut ja istahti tyytyväisesti virnuillen pienesti.

Ivan katsoi kieloon hymyillen läpitunkevasti.
"Väinämöinen, kuulinko äsken että puhut minusta epäkunnioittavaan sävyyn?" hän kysyi sydämellisellä äänellä ja hymy muuttui rakastettavaksi.
"Luulin, että tiedät mikä on viisasta~ Mutta näemmä et. Minun pitäisi pitää sinulle puhuttelu, da? Olisiko se hauskaa?" hän kysyi ja laski kirjansa pois. Jos hän jostain ei pitänyt niin sellaisista ihmisistä, jotka kyseenalaistivat hänen hirmuvaltiaan asemansa. Yleensä nämä sai pois kuvioista pelkällä hyytävällä hymyllä, mutta kokemuksesta hän tiesi, että Kielon kanssa täytyi mennä pidemmälle. Vaikka hauskaahan siitä vain tulisi~ Ja hän saisi tekemistäkin loppuillaksi!

Kielo naurahti sarkastisesti. "Voi, taisitpa kuulla. Ja niin ihanaa kuin puhuttelusi voisi mitenkään olla niin taidan silti jättää välistä. Minulla katsos, kun on parempaakin tekemistä" hän vastasi rauhallisesti kääntäen katseensa venäläiseen. "Mutta etköhän sinä saa pakotettua jonkun viihdyttämään sinua" tyttö lisäsi ivallisesti hymyillen. Kielo nautti aina, kun hän sai mahdollisuuden piruilla ihmisille, mutta Ivan oli kokonaan oma juttunsa vaarallisuutensa vuoksi. Tyttö käänsi katseensa takaisin kirjaansa esittäen jatkavansa lukemista.