Oppilaitoksen piha

Kielo pysähtyi koulun pihakäytävälle ja huokaisi syvään katsellen ympärilleen. Vaaleahiuksinen neitokainen oli juuri siirtynyt kotitalousoppilaitokseen ensimmäiselle luokka-asteelle. Häntä jännitti hieman aloittaa koulussa kesken kaiken, olihan lukukausi alkanut jo muutama viikko sitten. Hän tiesi joutuvansa joksikin aikaa huomion keskipisteeksi, ja sitä hän vihasi. Kielo inhosi aina olla esillä, hän ei pitänyt esitelmien pitämisestä eikä varsinkaan puhumisesta muiden ihmisten edessä. Hän rukoili hartaasti mielessään ettei joutuisi kokemaan sitä tuskaa mitä julkisesti esilläolo toi hänelle. Kielo veti syvään henkeä ja jatkoi matkaansa kohti koulun etuovia. Hän avasi raskaan puuoven ja astui sisään. Hän vilkuili ympärilleen ja kun hän ei nähnyt muita, hän rentoutui hiukan. "Nyt täytyy enää vain löytää rehtorin kanslia ja ilmoittaa saapumisestani..."

Heracles käveli verkkaiseen tahtiin pitkin koulun käytäviä, tavallaan etsien tekemistä. Aikansa vaellettuaan hän törmäsi täysin vieraaseen oppilaaseen. Olettaen, että hän oli joku ensimmäiseltä luokalta, Heracles vain nyökkäsi tälle ja jatkoi matkaansa. Hän ei tosin muistanut ketään, jolla olisi ollut noin vaaleat hiukset, eikä muistanut, että olisi ketään, joka pukeutuisi siniseen ja punaiseen. Hän päätti kääntyä takaisin. Olihan tämäkin tekemistä.

"Hei. Mikä sinun nimesi on?"

(trololololo...)

Kielo käveli käytävää eteenpäin tuijottaen kädessään olevaa valkoista lappua, joka hänen oli määrä viedä koulun kansliaan. Yhtäkkiä hän törmäsi johonkuhun tuntemattomaan poikaan, joka nyökkäsi tälle jatkaen matkaansa. Kielo jatkoi nopeasti matkaansa huokaisten jo helpotuksesta, mutta pysähtyi kiroten kuullessaan tyypin kysyvän hänen nimeään. Hän kääntyi hitaasti ympäri hitusen hämillään, mutta se vaihtui pian kylmäkiskoisuuteen. "Nimeni on Kielo Väinämöinen vaikkei se kyllä sinulle kuuluisikaan" , hän vastasi jäätä äänessään ja katse terävänä tuijottaen. "Ja jos sinulla ei toivon mukaan ole muuta kysyttävää, niin minä jatkaisin mieluusti matkaani, sillä en haluaisi myöhästyä tapaamisestani rehtorin kanssa" , Kielo napautti nopeasti ja kääntyi menosuuntaansa kohden äkäisesti. Hän ei kuitenkaan huomannut että valkoinen lappu - joka lepäsi hänen kansionsa päällä, jota hän kantoi kädessään pitäen sitä rintaansa vasten - luiskahti, ja tippui maahan. Hän alkoi kävellä reippaasti pois tuntemattoman henkilön luota kiroten samalla huonoa tuuriaan.

Heracles hämmästyi tytön kylmäkiskoisuutta. Eihän hän ollut tehnyt mitään väärin. Ehkä hänellä oli vain huono päivä. Nimi kuulosti vieraalta, Kielo... Ei, Heracles ei muistanut ketään sen nimistä. Ehkä tyttö oli uusi. Poika havahtui mietteistään huomatessaan Kielon tiputtaman paperin. Hän nosti sen lattialta. Hakemuskaavake, Kielo tosiaan oli uusi oppilas. Hän lähti tytön perään.

"Kielo! Taisit pudottaa tämän. Oletko uusi täällä?" Heracles kysyi, mutta lisäsi nopeasti, "En haluaisi loukata, en vain ole nähnyt sinua aikaisemmin."

Kielo käännähti Heraclesin suuntaan ja nappasi lapun tältä ärtyneesti. "Miksi edes välität siitä olenko uusi oppilas vai en? Jättäisit minut vain rauhaan!" hän huudahti ja jatkoi matkaansa jälleen kerran. Voi luoja, juuri minun tuuriani, hän ajatteli vihaisena itselleen. Ei, hän ei ollut halunnut törmätä kehenkään, ei varsinkaan nyt, kun hän oli hieman eksyksissä eikä tiennyt tarkkaan kuinka pääsisi rehtorin kansliaan. Hän huokaisi syvään katsomatta taakseen.

Poika kohautti olkiaan Kielon vastaukselle. Tytöllä taisi tosiaan olla huono päivä. Oli kai turha vaivata tyttöä enempää, tosin tämä saattaisi tarvita apua. Heracles oletti, että Kielo etsi rehtorin kansliaa, sillä sinne kaikki lomakkeet tuli viedä. Hän harkitsi hetken ennen kuin avasi suunsa.

"Rehtorin kanslia on muuten toisessa suunnassa."

Ennen kuin Kielo ehtisi räjähtää, Heracles suuntasi kulkunsa ulko-oville, toiveissaan löytää kissa pihalta.

Kielo vaihtoi kulkusuuntaansa nopeasti ja oli onnessaan siitä, ettei hän punastu kovin helpolla. Hän meinasi jopa kiittää nopeasti Heraclesia, mikä oli yleensä hänen tapojensa vastaista, mutta tunsi olonsa helpottuneeksi huomatessaan tämän paenneen paikalta. Kielo pysähtyi hetkeksi katsomaan Heraclesin perään, mutta päätti jatkaa nopeasti matkaa. Hän oli kyllä yllättävän ystävällinen, hän ajatteli ensin, mutta vaihtoi mielipidettään nopesti. Niinhän ne kaikki! He ovat kaikki samanlaisia ilkeitä, ärsyttäviä ja aina tiellä olevia surkimuksia! Kielo pudisti päätään itsekseen ärtyisänä ja läheni rehtorin kansliaa.

Pihalla Heracles etsi katseellaan kissaa. Hän laahusti penkille istumaan ja odottamaan. Ei mennyt kauaakaan, kun pojalle tuttu maatiaiskissa tassutteli paikalle. Heraclesia harmitti, etteivät oppilaat saaneet pitää lemmikkejä. Onneksi koulu ei puuttunut harhaileviin kissoihin, sillä niitä riitti, ja Heracles ruokki niitä salaa.

Kissa hyppäsi hänen vierelleen, ja poika silitti sen pehmeää turkkia lempeästi. Hetken kehrättyään kissa nukahti. Nukkuvaa kissaa katsellessaan Heracles mietti, löysiköhän Kielo kansliaan. Poika katsahti ovia kohti, ja sitten takaisin kissaan. Pian hänkin oli unessa.

Kielo löysi pienen harhailun jälkeen rehtorin kansliaan ja koputti kohteliaasti oveen. Kuultuaan käskyn tulla sisään hän avasi oven ja tervehti rehtoria. Hän ojensi hakemuskaavakkeensa tälle ja vastaili mahdollisimman neutraalisti - peitellen ärtyneisyyttään - tämän esittämiin kysymyksiin. Rehtori ei jaksanut vaivata Kieloa kovin pitkään, mistä Kielo oli enenmmänkin kuin onnellinen ja hän päästi tytön tutustumaan koulun alueisiin ja opasti nopeasti miten Kielo pääsisi huoneeseensa. Kielo kiitti paetessaan mahdollisimman äkkiä paikalta. Hän ei kestänyt enää hetkeäkään ärsyttäväksi kokemaansa rehtoria. Päästyään pakoon Kielo päätti käydä haukkaamassa hieman raitista ilmaa ja lähti kohti pihaa. Päästessään ulko-ovista ulos, hän sulki silmänsä ja veti syvään henkeä rentoutuen hiukan.

Heracles silitteli kissaa, tuhisten hiljaa unissaan. Hän ei liikkunut paljoakaan, mitä nyt siirteli käsiään välillä.

Kielo huokaisi ja tutki koulun piha-aluetta katseellaan. Hän ajatteli pihan olevan tyhjä tähän aikaan iltapäivästä ja käveli nurmikon poikki ison tammen alle. Hän istahti puun juurelle mukavasti ja kaivoi laukustaan kirjansa ja alkoi lukea sitä innolla.

Kissa kavahti hereille, ja kipitti Heraclesin ylitse herättäen pojan. Hän heräili hetken, harmitellen, että uni oli jäänyt kesken. Nukkuminen oli ainoa tekeminen, kun muut olivat kaupungilla. Juuri kun hän oli taas sulkemassa silmiään, hän huomasi Kielon. Heracles nousi pystyyn, ja toivoi, että tyttö oli hieman rauhoittunut. Poika käveli tammen luo, ja istui Kielon viereen.

"Sinäkin luet suomea hyvin. Mikä kirja tuo on?"

Kielo säikähti hieman yllättäen saapunutta henkilöä, mutta huomatessaan tämän olevan poika johon hän oli törmännyt aikaisemmin, hän rentoutui. Hän laittoi kirjan väliin merkin mihin asti oli päässyt ja sulki sen.

"Luen Arto Paasilinnan romaania Jäniksen vuosi" , tyttö sanoi ja näpersi kirjaa. "Olen syntyjäni suomalainen, mutta asuin pitkään sukulaisen luona Ruotsissa, joten olen tottunut puhumaan ja lukemaan enemminkin ruotsia kuin suomea, mutta ei se suomen kielen taito ole kadonnut. Onneksi" , Kielo hymyili pienesti, lähinnä itsekseen.

Heracles nyökkäili kuunnellessaan Kielon selitystä.

"Minä olen Kreikasta. En osannut vielä vähän aikaa sitten lukea ollenkaan suomea. En oikeastaan osaa vieläkään. Mutta kansainvälisessä koulussa se ei haittaa, kunhan osaa englantia. Osaan minä vähän suomea..."

Heracles vaikeni, ja odotti, että Kielo osoittaisi mahdollisesti jonkinlaista mielenkiintoa. Samalla hän toivoi, ettei tyttö kyselisi paljoa hänen maahanmuutostaan, sillä se ei ollut ollut erityisen laillinen.

Pojan lopetettua puhumisen Kielo hymähti lempeästi. Hän huokaisi hiljaa ja käänsi katseensa taivaalle jotenkin ilmeettömän näköisenä. Hän oli henkisesti liian väsynyt, eikä jaksanut lähteä etsimään uudelleen paikaa, jossa hän voisi olla rauhassa. Hän ei ymmärtänyt miksi poika välitti tai miksi tämä edes puhui Kielolle. Toki Kielo ymmärsi, että uudet oppilaat - varsinkin kesken lukukauden saapuvat - herättivät yleistä mielenkiintoa, mutta hän oli päätellyt pojan ulkomuodosta tämän olevan kakkos- tai kolmosluokkalainen. Miksi siis hän halusi jutella Kielon kanssa? Luulisi, että pojalla olisi parempaakin tekemistä.

Poika vaistosi, ettei hän ollut mikään erityisen toivottu seuralainen, mutta oli mielenkiintoista tutustua uusiin oppilaisiin. Heracles yritti jälleen aloittaa keskustelun.

"Koulu loppui aikaisin, ja kaikki lähtivät kaupungille. Siksi ajattelin pitää sinulle seuraa. Miksi halusit tänne opiskelemaan? Minä tulin kun en osaa mitään kunnolla. Meillä ei ollut... En käynyt koulua Kreikassa, vaan autoin isää oliivitarhassa. Hyvä että pääsin tänne kouluun."

"En halunnut" , tyttö vastasi kylmästi, selvästi katkerana. Hän tuijotti vaalean sinertävälle taivaalle, jossa näkyi muutamia pilviä siellä täällä ja aurinko paistoi mukavasti lämmittäen. Kielo näpersi hajamielisesti kirjaa, mutta lopetti melkein heti sillä hän inhosi tapaansa. Hän piti kirjoja suuressa arvossa eikä halunnut vahingoittaa niitä. Hän laski katseensa polviinsa ja huokaisi. "Minut pakotettiin tänne. Tai no, he väittävät, että halusin itse tänne ja etteivät he muka voisi ikinä pakottaa minua tekemään mitään..." , Kielo sanoi upoten ajatuksiinsa.

Heracles hymähti myötätuntoisesti, etsiskellen kissaa katseellaan. "Minne sinä olisit halunnut opiskelemaan? Minulla oli päinvastoin. Äiti ei olisi halunnut, että aloitan koulun. Pelkäsi kai, että minua kiusattaisiin kun en osannut lukea. Ja kun en olisi kotona. Ja koulu maksaakin paljon."

Heracles huokaisi. Oli mennyt kauan, ennen kuin äiti oli suostunut päästämään hänet kouluun. Nyt kun poika osasi puhua ja kirjoittaa englantia, äiti oli melkeinpä tyytyväinen päätökseensä.

"Olisin mennyt mieluummin lukioon. Kirjoista pänttääminen ja kunnon opiskelu on enemmän mieleeni kuin ruoanlaitto ja muu sellainen" , Kielo vastasi. "Rakastan lukemista. Silloin minun ei tarvitse välittää muista ihmisistä tai muusta..." hän jatkoi ääni hiljentyen loppua kohden. Hän alkoi pelkäämään paljastavansa liikaa itsestään. Eihän hän voinut kertoa ventovieraalle itsestään! Eihän Kielo edes tiennyt kenen kanssa hän jutteli! Poika kyllä oli kysynyt Kielon nimeä, muttei ollut esitellyt itseään eikä Kielo ollut välittänyt kysyä pojan nimeä. Nyt Kielo kuitenkin alkoi pohtimaan olisiko se sittenkin ollut järkevää.

Heracles hämmästyi Kielon vastausta. Miksi kukaan haluaisi opiskella pelkästään lukemalla. Tai no, kai se sujuisi, jos osasi lukea ja pitäisikin siitä. Heracles ei ollut mitenkään innokas opiskelija, tosin Kreikan tarusto oli aina kiinnostanut häntä, ja niistäkin hän oli oppinut suullisesti.

"Kai se olisi hyvä, jos osaisi lukea. Mutta mieluummin opettelen tekemään käsilläni kuin mitään fysiikkaa. Miehen täytyy osata huolehtia perheestään ja kodistaan. Sitäpaitsi, lukiohan on kallista."

Kielo hymähti yllättävän hyväntuulisesti. "Ei se nyt niin kallista ole. Sinun pitää maksaa vain kirjat ja muut tarvikkeet itse, Suomessa kun opiskelu on muuten aikalailla ilmaista" , hän sanoi hymyillen pienesti. Hän alkoi tuntea olonsa suhteelisen vapautuneeksi eikä jaksanut enää murehtia turhia. "Mielenkiintoista, että Kreikassa mies pitää huolen kodista. Suomessa se on ollut aina niin päin, että mies hankkii rahat perheelle ja nainen hoitaa kaiken muun" , Kielo katsoi Heraclesia puhuessaan samalla.

"Mutta kirjat ovat kalliita. Ainakin Kreikassa olivat. Mutta täällä saa onneksi ruokaa koulussa."

Heracles sai jälleen ihmettelyn aihetta, sillä Kielo alkoi selvästi kiinnostua keskustelusta. Ehkä tämä ei ollutkaan niin huono ajatus kuin mitä hän aluksi uumoili.

"Kyllä meilläkin mies elättää perheen, mutta kotia hoidetaan yhdessä. Tottakai nainen laittaa ruokaa, siivoaa ja kaitsee lapsia, mutta muut hoidetaan koko perheen voimin. Sadonkorjuu on vaikeaa yksin, oliivit täytyy kerätä parissa päivässä. Jos kaikki auttavat, se onnistuu. Miehen tehtävä on huolehtia, että kaikki on kunnossa, perhe turvassa ja koti ehjänä."

"Niin, jos ne ostaa uusina. Lukion oppikirjoja saa ostettua yllättävän halvalla jos tietää mistä ne kannattaa hankkia. Ja suurin osa myös kyselee tuttaviltaan jos heillä olisi vanhoja kirjoja mitä he eivät enää tarvitse myynnissä" , Kielo selitti. Hän oli iloinen päästessään selittämään näitä asioita jollekulle, joka ei niistä vielä tiennyt. Kielo käänsi katseensa taas taivaalle nauttien auringon lämmöstä. "Suomessa väitetään vallitsevan tasa-arvo, mutta sitä ei ole. Miehiä pidetään suuremmassa arvossa kuin naisia. Naisten paikka on kotona, niin he sanovat aina". Kielon hymy laantui.

Heracles kuunteli, vaikkei uskonutkaan tarvitsevansa näitä tietoja. Kielo selvästi nautti saadessaan kertoa lukioon liittyvistä asioista, joten poika päätti kysyä lisää.

"Ai niinkö? Varmasti aika käytännöllistä. Mutta mitä hyötyä lukion käymisestä on? Eikö se vain pidennä opiskeluaikaa?"

"Tasa-arvo on... kummallinen ajatus. Onhan se hieno ja rauhaa edistävä, mutta kyllä minusta nainen on parempi hoitamaan kotia ja lapsia kuin mies. Tosin meilläpäin köyhemmissä perheissä naisetkin kävivät töissä."

Kielo naurahti kevyesti. "Lukio kestää keskimäärin kolme vuotta, joten ei se sen pidempi ole kuin ammattikoulutuskaan. Lukiosta vain saa hyvän yleisivistyksen ja hyvät jatko-opiskelu mahdollisuudet. Lisäksi yleensä palkataan ehkä mieluummin lukion kuin ammattikoulun käyneitä henkilöitä varsinkin korkeisiin ammattinimikkeisiin töihin. Elämä on muutenkin hieman helpompaa jos on hyvä yleisivistys. Näin ainakin minun mielestäni" , Kielo hymyili iloisesti. "No jaa, minusta tuntuu ettei missään maassa tulla koskaan saavuttamaan täydellistä tasa-arvoa. Aina on joku joka kokee olevansa eri arvoinen kuin joku toinen" , hän jatkoi miettien tarkasti miten asiansa esittäisi.