Puistossa

Oli kirkas talviaamu, ja Tino Väinämöinen istui puistonpenkillä, paksu talvitakki yllään ja pitkä kaulaliina kaulallaan. Tino laski pipoa alemmas korvien suojaksi, kun kylmä tuuli puhalsi suomalaisen ohi. "Kylmä..." Tino kuiskasi, ja jäi kaikesta huolimatta istuskelemaan vielä penkille. Puistossa ei ollut hänen lisäkseen ketään. Kuka nyt tulisi puistoon tälläisellä säällä... Tinostakin lyhyt lenkki alkoi kuullostaa naurettavalta, mutta silti hän päätti jatkaa matkaa.

Venäjäkin oli kävelemässä puistossa, hän tosin täysin vastakkaiseen suuntaan kuin suomalainen, eikä edes tämän tapaan vapaaehtoisesti. Hän kun oli käynyt kaupassa ostamassa hammastahnan ja muuta sellaista, joka asuntolasta välillä tuppasi loppumaan. Tosin ei hän ärtynytkään ollut, eihän siihen ollut syytä. Siksi venäläinen hymyili kävellessään ja hyräili tetriksen tunnusmusiikkia, eikä edes huomannut Tinoa ennen kuin epähuomiossa törmäsi toiseen niin, että tämä kaatui maahan.

"Uah" Tino huudahti pelästyneenä, kun törmäsi johonkin, ja kaatui maahan. "A-anteeksi, en katsonut eteeni, ja... Ivan? Mitä sinä täällä teet?" Suomi kysyi yllättyneenä.

Venäjä astui askelen taaksepäin yllättyneenä yhteentörmäyksestä mutta hymyili nähdessään, keneen oli törmännyt.
"Privet, Väinämöinen", hän sanoi jäämätta kovinkaan pitkäksi aikaa pohtimaan, miksi toinen puhui niin tuttavallisesti vaikka he tunsivat vain ohimennen.
"Olin juuri kysymässä samaa~"

"O-olin vain lenkillä..." Suomi vastasi ja nousi ylös maasta. Tino pudisti lunta vaatteistaan, ennen kuin jatkoi keskustelua. "Entä sinä? Sinä et vastannut kysymykseeni. Kävitkö ostoksilla? Mitä ostit?"

"Oletpa tuttavallinen", Venäjä sanoi hymyillen.
"Mutta jos välttämättä haluat tietää, ostin hammastahnaa, vodkaa, suklaata, pyyhkeen ja deodorantin", hän kertoi.
"Väistäisitkö? Olin palaamassa asuntolalle."

"Anteeksi... en muistanut sukunimeäsi, ja ajattelin, että olisi helpompi kutsua etunimellä" Suomi vastasi eikä voinut olla punastumatta. "Juoko sinä vodkaa? Miltä se maistuu? Saako asuntolalla juoda?" Tino kysyi ja pysyi melkein tahallaan Ivanin edessä, ettei tämä pääsisi jatkamaan matkaa.
"Ah, anteeksi, taidan taas puhua liikaa..."

Venäjä hymyili herttaisesti ja kallisti päätään.
"Niin taidat", hän vastasi hymyillen.
"Mutta jos välttämättä haluat tietää, ei asuntolalla saa juoda vodkaa. Mutta olen salakuljettanut sinne pulloja ennenkin, joten ei sillä niin väliä~" hän kertoi.
"Ja jos haluat tietää miltä se maistuu, mene jonnekin ja maista itse. Siirtyisitkö nyt?"

Suomi ei siirtynyt vieläkään pois Venäjän tieltä. "Ivan, sinä rikot sääntöjä!" Suomi sanoi. "Mitä jos koulussa saadaan tietää?" Tino katsoi paheksuen venäläistä, vaikka toisen paha poika-puoli jollain tasolla kiehtoikin häntä. "Eikö sinua huolestuta, jos minä kerron?"

"Ei, koska sinä et kerro", Ivan vastasi hymyillen koska-muuten-kärsit -hymyä ja siirtyi askelen oikealle, astuen sitten toisen ohi.
"Näkemiin~"

"O-odota! Saanko tulla mukaasi?" Suomi kysyi. "T-tai siis, Viro asuu samassa asuntola-rakennuksessa, kuin sinä, ja minulta unohtui Eduardin luokse muutama moniste, enkä löydä sinne yksin" Suomi selitti. "Ole kiltti, tämän ainoan kerran" Suomi ei ollut hyvä valehtelemaan, mutta pystyi silti viattomalla ilmeellään näyttämään vakuuttavalta.

"Hm? No hyvä on sitten", Ivan myöntyi ja hymyili Suomelle.
"Jos tosiaan unohdit von Bockin luo monisteesi", hän lisäsi ja jatkoi sitten matkaansa olettaen, että toinen seuraisi kyllä perässä kehottamattakin.

"Totta kai unohdin! Luuletko, että valehtelisin?" Suomi kysyi ja käveli Ivanin vierellä.

Ivan hymähti.
"En minä niin sanonut", hän vastasi.
"Miksi sinä tuppauduit seuraani? Sinähän olit menossa täysin päinvastasieen suuntaan, da?"

"Kun näin sinut, muistin vasta sitten sen monisteen" Suomi vastasi. "Älä huoli, kyllä me kaksi vielä ystävystymme! Vai mitä?"

Venäjä näytti nyt yllättyneeltä. Hän jopa pysähtyi ja käänsi katseensa toiseen.
"Haluatko siis olla ystäväni?" hän kysyi kummissaan ja sitten hänen suunsa levisi hitaasti hymyyn.
"Hienoa!"

"Hmm?" Suomi hymyili Ivanin reaktiolle, ja muistutti hetken pientä hämmentynyttä koiranpentua. "Miksen haluaisi?" Suomi kysyi.

Ivan hymyili Suomelle.
"Ei kukaan normaalisti halua", hän vastasi.

"No minä haluan" Suomi vakuutti ja kietoi toisen kätensä Ivanin käden ympäri. "Haluatko, että kerron vitsin? Oli kolme venäläistä menivät kauppaan, ja..."

Venäjä hämmentyi ensin toisen tartuttua hänen käsipuolestaan, mutta sitten hän antoi taas hymyn levitä kasvoilleen ja toisen loputtoman puheen soljua toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

"Onko sinulla muuten lemmikkejä?" Suomi kysyi "Minulla on vain koira. Sen nimi on Kukkamuna, ja se on valkoinen, pieni ja pörröinen. Löysin sen poikaystäväni kanssa, kun olimme ulkona. Olisit nähnyt sen, se oli silloin vielä pentu, ja mahdottoman suloinen"

Venäjä katsoi toista uteliaasti.
"Oletko sinä homo?" hän kysyi ja hymyili.
"Niin minäkin~ Minä haaveilen eräästä, mutta en ole kenenkään kanssa! Ja kyllä, on minulla lemmikki. Se on siperiansusi, sen nimi on Kirill", hän kertoi.

Suomi punastui, ja käänsi katseensa maahan. Suomi ehti jo pelätä, että Ivan ei enää haluaisi olla hänen ystävänsä, ja alkaisi vierastamaan häntä. Tino huokaisi salaa helpotuksesta, kun Ivankin kertoi olevansa homo. "S-sepä hienoa, minä jo luulin, että... äh, antaa olla..." Suomi hymyili ja käveli lähempänä Venäjää. "Siperiansusi?"

Ivan nyökkäsi.
"Niin. Mutta en saa tuoda sitä asuntolaan, koska se on kuulemma "turvallisuusriski", hän kertoi.

"No Kukkamunakin asuu nykyään siskoni luona, kun olen täällä opiskelemassa. Asuntolaan kun ei saa tuoda lemmikkejä..." Suomi sanoi. "Ja susi ON turvallisuusriski"